Latest Entries
Sote, joka lopettaa kaikki sotet
Politiikka

Sote, joka lopettaa kaikki sotet

Suursotea ennusteltiin jo vuosia. Tilanne kiristyi keskeisissä poliittisissa ympyröissä ja vanhojen liittoutumien välit kiristyivät. Paikalliset ristiriidat etujen tavoittelijoiden välillä johtivat Mustan Lateksihanskan – itäisen liittouman terrorijärjestön – perustamiseen ja vanhan sosiaalijärjestelmän murentumiseen. Oli aika uudistaa koko euroopan sosiaali- ja terveyspalvelut. Sote oli alkamassa. Soten alkamista voidaan pitää ketjureaktioiden summana, joka sai alkunsa 2017 Sipilän hallituksen … Continue reading

Maan alla kaikki on paremmin – kauan odotettu metro saadaan Pohjois-Karjalaan
kaupunki / Maakunta

Maan alla kaikki on paremmin – kauan odotettu metro saadaan Pohjois-Karjalaan

Pohjois-Karjalaan vuonna 2020 valmistuva metrolinja ratkaisee kerralla sekä maakunnan joukkoliikenteen että kouluverkoston ongelmat. Euroopan Maanalaisen Kehityksen Rahasto (EMKR) on myöntänyt Pohjois-Karjalan hankkeelle 8,7 miljardia euroa rahoitusta. Hanke halutaan viedä maaliin pika-aikataululla, koska sen tuomien hyötyjen uskotaan olevan valtaisia. -Olemme täysin varmoja, että mittakaavaltaan ennennäkemättömän valtaisa ja pikaisesti ennalta selvitetty hanke on ehdottomasti toteutettavissa sekä asetetuissa … Continue reading

Arjen avuksi: Näin onnistut voileivän teossa ihan kotikeittiössä
ruoka

Arjen avuksi: Näin onnistut voileivän teossa ihan kotikeittiössä

Ruoanlaitto aiheuttaa meille kaikille usein päänvaivaa. Näillä Sulkasadon vinkeillä onnistut kotikeittiön klassikossa, voileivässä, takuuvarmasti: Ota siivu valmiiksi viipaloitua leipää (esimerkiksi kauraleipä) Sipaise leviterasiasta reilu köntti rasvaa päälle. Levittele tasaiseksi, noin 2 millin kerrokseksi. Höylää päälle kolme tuhtia juustonsiivua (mieluiten kotimaista ja edullista). Asettele kaksi kinkun siivua päälle, omavalintaisesti sijoitellen. Kolme kurkun siivua kruuna komeuden. Tarjoillaan … Continue reading

Pingviinit näyttävät “pierutinta” maailmalle
eläimet

Pingviinit näyttävät “pierutinta” maailmalle

Etelämantereen saarilta löydettiin maaliskuussa valtava, tutkijoille aiemmin tuntematon pingviiniyhteisö. Tutkijoiden mukaan Danger-saarilla vaappuu yli 1,5 miljoonaa jääpingviiniä. Kansainvälinen tutkijaryhmä innostui saarista, kun satelliittikuvissa saaria näytti peittävän aimo kerros linnunkakkaa. Tutkijoiden mukaan edellisen kerran satelliitti näki yhtä paljon ulostetta kesällä, kun satelliitti lensi Tempation Island -kuvauspaikan yli. – Hyi, ryhmään kuuluva erikoistutkija Jari-Pekka Kylmä-Kalle sanoo. Kylmä-Kallen … Continue reading

Arjen avuksi: Näin etenet susirajalta maakunnan huippuvirkoihin
Maakunta

Arjen avuksi: Näin etenet susirajalta maakunnan huippuvirkoihin

Susirajalla urakehitysmahdollisuudet saattavat toisinaan tuntua heikoilta. Maan itärajalta ei kuitenkaan ole mahdotonta edetä jopa valtakunnan huippuvirkoihin. Seuraa tätä toimivaksi testattua polkua, ja tiesi uramaailman huipulle on taattu. Etsi maakunnassa johdettavaksesi pienehkö organisaatio, jossa sinulla on alaisia korkeintaan kymmeniä. Hanki itsellesi syyte alaisten epäasiallisesta kohtelusta. Kiusaaminen, simputus, huutaminen ja ahdistelu ovat hyviä tapoja tähän. Aluehallintoviraston tekemä … Continue reading

Nimeni on Anders
Musta huumori / Teema

Nimeni on Anders

Kun olin nuori, päässäni pyöri villisti kaikenlaisia ideoita. Yritin löytää oman tieni. Välillä ahdisti, hetkittäin uskoin saaneeni langan päästä kiinni. Sisässäni myllersi. Se on normaalia siinä iässä. Lapsuus on ohi, vastuu ja vaatimukset kaatuvat päälle, kaikkea on ihan liikaa. Nimeni on Anders. Se on hieno nimi. Kiitän siitä vanhempiani. Minusta tuli nuori aikuinen. Olin yhä … Continue reading

Paljastus: Maahanmuuttajien salaliitto!
ruoka

Paljastus: Maahanmuuttajien salaliitto!

Maahanmuuttajat ovat jo vuosien ajan tehneet käännytystyötä suomalaista ruokakulttuuria vastaan. Pitkäjänteinen työ on alkanut tuottaa tulosta, ja nykyisin jopa pikkukylistä löytyy erilaisia etnisiä ravintoloita. Suomeen tulleet maahanmuuttajat ovat jo pitkään yrittäneet muokata suomalaista ruokalautasmallia. Tämän salaliiton ensimmäiset ruokapioneerit saapuivat maahan jo vuosikymmeniä sitten. Joensuuhunkin rantautui 1980-1990 -luvuilla pakolaisia, jotka alkoivat yrittäjiksi sinnikkäänä tavoitteena muuttaa perisuomalaisia … Continue reading

Kunnanjohtaja, jonka persaus kestää
Maakunta

Kunnanjohtaja, jonka persaus kestää

Markus Hirvonen tekisi maalaiskomedian Juuan elinkeinopolitiikasta. Sulkasadon kuntatoimitus on päättänyt myöntää Suomen rennoin kunnanjohtaja -tittelin Juuan kunnanjohtajalle Markus Hirvoselle. Viime vuonna Hirvonen lainasi mopon ja lähti kylänraitille rälläämään paikallisten nuorten kanssa. Vuonna 2016 kunnanjohtaja sai aikaan some-hässäkän ehdottamalla, että kunnan työntekijöiden lakisääteiset kiky-minuutit käytetään toimistossa istumisen sijaan liikunnan harrastamiseen. Markus Hirvonen, pelaat salibandya 2. divisioonassa. … Continue reading

Shokki-uudistus: Julkisten rakennusten nimien tilalle numerointi
kaupunki

Shokki-uudistus: Julkisten rakennusten nimien tilalle numerointi

Virastojen, oppilaitosten ja muiden julkisten rakennusten nimeämisestä luovutaan. Tilalle tulee numerointijärjestelmä. Asiasta päätti valtion nimilautakunta (jatkossa Lautakunta 531) kevätkokouksessaan. Jatkossa esimerkiksi Verovirasto käyttää nimeä Virasto 3 ja Kela nimeä Laitos 62. Koulut numeroidaan kussakin kunnassa erikseen. Esimerkiksi Joensuussa on tulevaisuudessa muun muassa Koulu 1, Koulu 2, Koulu 3 sekä Parakki 1 ja Parakki 2. Muutos … Continue reading

Liftari
Teema / Toimihenkilöhuumori

Liftari

Se pyrki kyytiini jo pihamaalla – kalliisti ostetulla ja jatkuvasti verotettavalla tontillani. Uhkaavasti se kohotti likaista eturaajaansa, kuten aito liftari tekee. Periaatteessa en kyllä koskaan ota liftareita kyytiini, sillä Suomen rikos- ja rangaistuslain nojalla kerjääminen maassamme ja porttikäytävissä on kielletty. Mutta tämä röyhkeä liftari ei kysynytkään, pääsisikö mukaan. Ei, tämä vain pujahti ovesta, jonka olin … Continue reading